torstai 18. lokakuuta 2018

Onko hiljaisuudessa mitään järkeä?

Joogasta on tullut vahva osa hyvinvointibisnestä. Terveys, hyväolo ja henkisyys ovat asioita joita voi myydä erilaisten elämysten, kurssien ja kirjojen muodossa. Jooga on tässä yhteydessä muuttunut elämykseksi missä mielenrauha on tilapäinen mutta houkutteleva hyödyke. Muita sivutuotteita ovat tietenkin parempi liikkuvuus ja kohentunut terveys. Mielenrauhaa voi saada jopa siitä, että hoitaa terveyttänsä, koska jos sitä ei tee, niin tulee huono omatunto. Mielenrauhasta on siis tullut huonon omatunnon vastakohta.

Otetaan askel takaisin parituhatta vuotta tai niin monta vuotta kun tarvitaan saapuaksemme legendan  Patanjalin aikakauteen. Joogasutrat kertovat toisenlaisesta ponnistuksesta kuin oman terveyden  hoitamisesta. Totuus itsestä ja maailmasta oli pelissä. En aio mennä syvempään tai yksityiskohtaisemmin itse tekstiin vaan mitä jos me pysähtyisimme tarkastelemaan totuuden näkemisen ehtoa, hiljaisuustta! Hiljaisuus ei ole mielenrauhaa vaan tila joka tapahtuu kun mielen toiminnat, myös tunnettu ilmiönä ajatukset, lakkaavat.
Kun kaikki pysähtyy

Kun ajatukset pysähtyvät se tarkoittaa, ettei ole juuri silloin mitään mihin voisimme samaistua. Silloin ei ole edes mitään mistä tulisi hyvä olo tai mielenrauha, kaikki on tyhjyyttä mutta silti olemme olemassa. Koska hiljaisuus on nimensä mukaan hiljaa, se ei sisällä mitään muuta kuin tyhjyyttä. Kaikki oloisuudet, niin kuin hyvänolon tunne tai pahanolon tunne, katoavat, eikä jää oikeastaan mitään jäljelle mitä voisimme kuvata arkisin termein. Meillä on siis kommunikaatiohäiriö. Olemme jonkun itseämme suuremman asian edessä muttemme pysty sitä kuvaamaan. Meillä on selvästi markkinointi- ja myyntiongelma. Tyhjää ei voi kovinkaan helposti myydä.

Hiljaisuus ei sisällä mitään eikä se siten vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Mitä hyötyä on 'ei mistään' koska olemme niin täynnä vaikka mitä. Meillä on kädet täynnä työtä, perhettä, ihmissuhteita. Käsitys siitä, kuka me olemme, häipyy taustameluun ja samaistumme eri asiohin päivittäin. Välillä olemme työntekijä, isä tai äiti, vaikuttaja ja vaikka joogaopettaja. Toiset roolit tuottavat mielihyvää ja toiset mielipahaa. Kuka minä sitten oikeasti olen?

Totuus siitä kuka minä olen löytyy tietenkin kun kaikki ei-todelliset roolit lakkaavat vaikuttamasta. Jokainen rooli tuottaa meissä erilaisia ajatuksia. Näin ollen meidän pitää saada ajatukset aidosti pysähtymään, jotta samaistuminen lakkaisi. Silloin jäämme kahdestaan tyhjyyden eli hiljaisuuden kanssa. Tämä ei tietenkään tapahdu hetkessä vaan vaatii järjestelmällistä työtä. Yksi työn muoto on jooga ja/tai meditaatio. Sisäinen hiljaisuus on tavoite mutta eihän se kuulosta kovinkaan houkuttelevalta.

- No mitäs opit joogakurssilla?
- En mitään.
- Mutta mitä sinussa tapahtui?
- Ei mitään.
- Ups, miksi menit sinne?
- Haluan oppia tuntemaan itseni.
- No, kuka sinä olet?
- En enää tiedä.
- Tuntuiko kurssi hyvältä?
- En tiedä.
- No, tuntuiko se pahalta?
- En tiedä.
- Tiedätkö enää mitään?
- Toivottavasti en!

Huomaatteko, meillä on ongelma hiljaisuuden markkinoinnissa. Tämä on aivan konkreettinen ongelma. Olen harjoitellut Astangajoogaa 18 vuotta ja Vipassanameditaatiota 15 vuotta ja alan pikkuhiljaa löytää juonen eli hiljaisuuden. Se tila missä voin kantaa kysymystä 'kuka minä olen?' vastaamatta siihen.  En enää jaksa puhua joogan ja meditaation ihanuudesta vaan huomaan  hämmentyväni kun kysytään minulta mitä hyötyä joogasta tai meditaatiosta on. Haluan vastata, että se on minulle olotila missä voin kantaa kysymystä "kuka minä olen" keksimättä vastausta. Pelkän kysymyksen kuuntelu riittää. Kuitenkin pelkään, ettei tämä riitä kysyjälle koska tämä on liian yksinkertaista ja minusta tuntuu, ettei kukaan oikeastaan välitä eikä ole kiinnostunut tästä vaan haluavat mielenrauhaa, terveyttä, henkisyyttä ja hyvinvointia. Tuntuu vähän oudolta kaupata omaa jooga ja meditaatiokurssia koska harva on kiinnostunut maailman ihanimmasta asiasta; Hiljaisuus.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Identiteettikysymys

Olla joogi vai eikö olla? Onko joogina oleminen henkisempää kuin pörssimeklarina oleminen? Mikä saa ihmisen pukemaan ylleen jonkin roolikaavun? Onko liian vaikeata olla oma itsensä vai onko itse vielä niin piillossa, että mikä tahansa rooli on helpompi kantaa kuin oma, tyhjä itsensä?
Paljon kysymyksiä mutta vähän vastauksia.

Elämme 2012 jälkeistä aikaa eikä maailma, sellaisenaan kuin me sen tunnemme, romahtanut mayakalenterista huolimatta. Aina on ollut odotettavissa jotain, joka muuttaisi maailman. Kautta historian on luovuttu omaisuudesta tai menty suojaan koska maailmanloppu tulee tai ainakin joku pelastaja saapuu.  Jostain luin äskettäin, että on helpompi suhtautua kollektiiviseen tuhoon kuin olla itse kasvotusten oman kuolevaisuuden kanssa.

Oman persoonan kuolema on kuitenkin yksi valaistumisen määritelmistä. Ei siis fyysinen kuolema vaan  omien ajatusmallien ja maailmankuvan kuolema. Se mikä persoonan poistumisen jälkeen jää jäljelle on se ainoa, jolla on merkitystä. Totuus itse, kuka minä olen. Siis, näin olen kuullut, mutten ole sitä vielä kokenut.  Persoona etsii vapautusta. Vapautusta mistä? Vapautusta omista ongelmista, neurooseista, kiintymyksistä ja inhotuksista -  joka siis tarkoittaa persoonan kuolemista. Tilanne muistuttaa itseään housuista nostamisesta. Vaikka kuinka kiskoo, niin ei mihinkään nouse.

Joogina oleminen pitäisi tarkoittaa vapautuksen etsimistä. Välineenä löytyy hengitys, liike, meditaatio ja joogan kirjallisuus. Esimerkiksi joogasutrat tai Baghavgita on suosituimpia kirjallisuuden lähteitä etsijöille.

Katsotaampa tilannetta vähän tarkemmin. Esimerkiksi joogasutrat ovat täynnä viisautta ja jopa ohjeita tien varrelle. Tie vapautukseen ei ole mikään valmis viitoitettu polku. Jos se olisi valmis polku, niin totuus olisi joku systeemi jolla on valmiit raamit. Mikä silloin olisi tämän systeemin takana ja mikä olisi se alkulähde joka syöttäisi tätä. Aivan oikein, totuus. Alkulähde on alati läsnäoleva, kaiken takana oleva se jokin mistä kaikki ilmenee. Miten voidaan kulkea jotain tiettyä polkua pitkin kohti jotain, joka on alati läsnä joka suunnassa ja joka dimensiossa. Koko filosofinen ponnistelu romahtaa maahan yhtenä pannukakkuna. Voidaan olla monta mieltä pannukakusta ja sen komeudesta, hyödyllisyydestä ja jaloudesta. Se on kuitenkin pannukakku, epäonnistunut yritys saavuttaa jotain mikä on jo läsnä.

Joogasutrat ja muu kirjallisuus on kieltämättä komea ja täynnä viisautta. Se auttaa kohti parempaa elämää ja voi olla käytännöllinen opas arjen elämässä. Se voi myös toimia roolikaapuna jos haluat esiintyä joogina tai muuten vain henkisenä ihmisenä. Tällä voi luoda turvallisuutta omassa persoonassa, joka ei ole enää uhattuna koska se pystyy nyt hyödyntämään täysillä sille annettua rakennetta. Rakenteella tarkoitan jonkun roolin esittämistä.

Ups, mitä jäi joogasta jäljelle totuutta etsiessä. No, oikeastaan ei mitään joka olisi suora vipuvarsi vääntäytyessämme kohti alkulähdettä. Joogan hyöty on siinä, että se saa persoonamme ja mielemme hiljyntymään sekunniksi, niin että meistä tulee alttiimpia kokemaan omaa totuudennälkää tai alkulähteen kaipausta.

Hiljaisen mielen vallitessa kuulemme totuuden kaipuun itsessämme. Loput on sitten kaiken kyseenalaistamista joka tasolla ja joka käänteessä.