Onko hiljaisuudessa mitään järkeä?

Joogasta on tullut vahva osa hyvinvointibisnestä. Terveys, hyväolo ja henkisyys ovat asioita joita voi myydä erilaisten elämysten, kurssien ja kirjojen muodossa. Jooga on tässä yhteydessä muuttunut elämykseksi missä mielenrauha on tilapäinen mutta houkutteleva hyödyke. Muita sivutuotteita ovat tietenkin parempi liikkuvuus ja kohentunut terveys. Mielenrauhaa voi saada jopa siitä, että hoitaa terveyttänsä, koska jos sitä ei tee, niin tulee huono omatunto. Mielenrauhasta on siis tullut huonon omatunnon vastakohta.

Otetaan askel takaisin parituhatta vuotta tai niin monta vuotta kun tarvitaan saapuaksemme legendan  Patanjalin aikakauteen. Joogasutrat kertovat toisenlaisesta ponnistuksesta kuin oman terveyden  hoitamisesta. Totuus itsestä ja maailmasta oli pelissä. En aio mennä syvempään tai yksityiskohtaisemmin itse tekstiin vaan mitä jos me pysähtyisimme tarkastelemaan totuuden näkemisen ehtoa, hiljaisuustta! Hiljaisuus ei ole mielenrauhaa vaan tila joka tapahtuu kun mielen toiminnat, myös tunnettu ilmiönä ajatukset, lakkaavat.

Kun kaikki pysähtyy

Kun ajatukset pysähtyvät se tarkoittaa, ettei ole juuri silloin mitään mihin voisimme samaistua. Silloin ei ole edes mitään mistä tulisi hyvä olo tai mielenrauha, kaikki on tyhjyyttä mutta silti olemme olemassa. Koska hiljaisuus on nimensä mukaan hiljaa, se ei sisällä mitään muuta kuin tyhjyyttä. Kaikki oloisuudet, niin kuin hyvänolon tunne tai pahanolon tunne, katoavat, eikä jää oikeastaan mitään jäljelle mitä voisimme kuvata arkisin termein. Meillä on siis kommunikaatiohäiriö. Olemme jonkun itseämme suuremman asian edessä muttemme pysty sitä kuvaamaan. Meillä on selvästi markkinointi- ja myyntiongelma. Tyhjää ei voi kovinkaan helposti myydä.

Hiljaisuus ei sisällä mitään eikä se siten vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Mitä hyötyä on 'ei mistään' koska olemme niin täynnä vaikka mitä. Meillä on kädet täynnä työtä, perhettä, ihmissuhteita. Käsitys siitä, kuka me olemme, häipyy taustameluun ja samaistumme eri asiohin päivittäin. Välillä olemme työntekijä, isä tai äiti, vaikuttaja ja vaikka joogaopettaja. Toiset roolit tuottavat mielihyvää ja toiset mielipahaa. Kuka minä sitten oikeasti olen?

Totuus siitä kuka minä olen löytyy tietenkin kun kaikki ei-todelliset roolit lakkaavat vaikuttamasta. Jokainen rooli tuottaa meissä erilaisia ajatuksia. Näin ollen meidän pitää saada ajatukset aidosti pysähtymään, jotta samaistuminen lakkaisi. Silloin jäämme kahdestaan tyhjyyden eli hiljaisuuden kanssa. Tämä ei tietenkään tapahdu hetkessä vaan vaatii järjestelmällistä työtä. Yksi työn muoto on jooga ja/tai meditaatio. Sisäinen hiljaisuus on tavoite mutta eihän se kuulosta kovinkaan houkuttelevalta.

- No mitäs opit joogakurssilla?
- En mitään.
- Mutta mitä sinussa tapahtui?
- Ei mitään.
- Ups, miksi menit sinne?
- Haluan oppia tuntemaan itseni.
- No, kuka sinä olet?
- En enää tiedä.
- Tuntuiko kurssi hyvältä?
- En tiedä.
- No, tuntuiko se pahalta?
- En tiedä.
- Tiedätkö enää mitään?
- Toivottavasti en!

Huomaatteko, meillä on ongelma hiljaisuuden markkinoinnissa. Tämä on aivan konkreettinen ongelma. Olen harjoitellut Astangajoogaa 18 vuotta ja Vipassanameditaatiota 15 vuotta ja alan pikkuhiljaa löytää juonen eli hiljaisuuden. Se tila missä voin kantaa kysymystä 'kuka minä olen?' vastaamatta siihen.  En enää jaksa puhua joogan ja meditaation ihanuudesta vaan huomaan  hämmentyväni kun kysytään minulta mitä hyötyä joogasta tai meditaatiosta on. Haluan vastata, että se on minulle olotila missä voin kantaa kysymystä "kuka minä olen" keksimättä vastausta. Pelkän kysymyksen kuuntelu riittää. Kuitenkin pelkään, ettei tämä riitä kysyjälle koska tämä on liian yksinkertaista ja minusta tuntuu, ettei kukaan oikeastaan välitä eikä ole kiinnostunut tästä vaan haluavat mielenrauhaa, terveyttä, henkisyyttä ja hyvinvointia. Tuntuu vähän oudolta kaupata omaa jooga ja meditaatiokurssia koska harva on kiinnostunut maailman ihanimmasta asiasta; Hiljaisuus.

Identiteettikysymys

Olla joogi vai eikö olla? Onko joogina oleminen henkisempää kuin pörssimeklarina oleminen? Mikä saa ihmisen pukemaan ylleen jonkin roolikaavun? Onko liian vaikeata olla oma itsensä vai onko itse vielä niin piillossa, että mikä tahansa rooli on helpompi kantaa kuin oma, tyhjä itsensä?
Paljon kysymyksiä mutta vähän vastauksia.

Elämme 2012 jälkeistä aikaa eikä maailma, sellaisenaan kuin me sen tunnemme, romahtanut mayakalenterista huolimatta. Aina on ollut odotettavissa jotain, joka muuttaisi maailman. Kautta historian on luovuttu omaisuudesta tai menty suojaan koska maailmanloppu tulee tai ainakin joku pelastaja saapuu.  Jostain luin äskettäin, että on helpompi suhtautua kollektiiviseen tuhoon kuin olla itse kasvotusten oman kuolevaisuuden kanssa.

Oman persoonan kuolema on kuitenkin yksi valaistumisen määritelmistä. Ei siis fyysinen kuolema vaan  omien ajatusmallien ja maailmankuvan kuolema. Se mikä persoonan poistumisen jälkeen jää jäljelle on se ainoa, jolla on merkitystä. Totuus itse, kuka minä olen. Siis, näin olen kuullut, mutten ole sitä vielä kokenut.  Persoona etsii vapautusta. Vapautusta mistä? Vapautusta omista ongelmista, neurooseista, kiintymyksistä ja inhotuksista -  joka siis tarkoittaa persoonan kuolemista. Tilanne muistuttaa itseään housuista nostamisesta. Vaikka kuinka kiskoo, niin ei mihinkään nouse.

Joogina oleminen pitäisi tarkoittaa vapautuksen etsimistä. Välineenä löytyy hengitys, liike, meditaatio ja joogan kirjallisuus. Esimerkiksi joogasutrat tai Baghavgita on suosituimpia kirjallisuuden lähteitä etsijöille.

Katsotaampa tilannetta vähän tarkemmin. Esimerkiksi joogasutrat ovat täynnä viisautta ja jopa ohjeita tien varrelle. Tie vapautukseen ei ole mikään valmis viitoitettu polku. Jos se olisi valmis polku, niin totuus olisi joku systeemi jolla on valmiit raamit. Mikä silloin olisi tämän systeemin takana ja mikä olisi se alkulähde joka syöttäisi tätä. Aivan oikein, totuus. Alkulähde on alati läsnäoleva, kaiken takana oleva se jokin mistä kaikki ilmenee. Miten voidaan kulkea jotain tiettyä polkua pitkin kohti jotain, joka on alati läsnä joka suunnassa ja joka dimensiossa. Koko filosofinen ponnistelu romahtaa maahan yhtenä pannukakkuna. Voidaan olla monta mieltä pannukakusta ja sen komeudesta, hyödyllisyydestä ja jaloudesta. Se on kuitenkin pannukakku, epäonnistunut yritys saavuttaa jotain mikä on jo läsnä.

Joogasutrat ja muu kirjallisuus on kieltämättä komea ja täynnä viisautta. Se auttaa kohti parempaa elämää ja voi olla käytännöllinen opas arjen elämässä. Se voi myös toimia roolikaapuna jos haluat esiintyä joogina tai muuten vain henkisenä ihmisenä. Tällä voi luoda turvallisuutta omassa persoonassa, joka ei ole enää uhattuna koska se pystyy nyt hyödyntämään täysillä sille annettua rakennetta. Rakenteella tarkoitan jonkun roolin esittämistä.

Ups, mitä jäi joogasta jäljelle totuutta etsiessä. No, oikeastaan ei mitään joka olisi suora vipuvarsi vääntäytyessämme kohti alkulähdettä. Joogan hyöty on siinä, että se saa persoonamme ja mielemme hiljyntymään sekunniksi, niin että meistä tulee alttiimpia kokemaan omaa totuudennälkää tai alkulähteen kaipausta.

Hiljaisen mielen vallitessa kuulemme totuuden kaipuun itsessämme. Loput on sitten kaiken kyseenalaistamista joka tasolla ja joka käänteessä. 

Mitä joogan jälkeen?

Kun olet jo joogannut monta vuotta, tutkinut sieluasi syvässä meditaatiossa ja saavuttanut mielenrauhan - miten voisit vielä jatkaa itsesi kehittämistä? Jos elät parisuhteessa, katso ensin oikealle, vasemmalle, taakse tai eteen kunnes näet kumppanisi. Hänen kanssaan on hyvä jatkaa sielun tutkimista. Joogassa teet työn yksin, opit uppoutumaan omaan hiljaisuuteen ja saavutat parhaassa tapauksessa syvän yhteyden maailmankaikkeuteen. Jossain vaiheessa tätä tyyneyttä testataan nimenomaan kotioloissa, rakkaasi sanoo sinulle jotain ihanaa tai vähemmän ihanaa. Tämä saa tunteita nousemaan jälleen kerran pintaan, toiset tunteet niin ihanat ja toiset taas vähemmän ihanat. Mitä läheisempi suhde sitä enemmän vipuvartta jokaisella sanalla on sinun mielenrauhaasi.

Ups, tästä minun joogaguruni ei koskaan kertonut mitään konkreettista!

Parisuhteella on muutakin tarkoitusta kuin lisääntyä ja muodostaa perhe. Se on kaikista intensiivisin yhdessäolomuoto mitä tunnemme. Kaikki mitä parisuhteessa sanomme ja teemme toisillemme on taipumus tulla kymmenkertaisena takasin. Pienikin vino sana voi loukata sata kertaa enemmän kuin muukalaisen sana. Se, jota emme tunne on helppo ohittaa kun taas parisuhteessa mitään ei voi ohittaa koska kaikella on merkityksensä. Se on taivas ja helvetti samassa kauniissa paketissa. Jokainen ele tai sana pomppaa takaisin moninkertaisena. Kuulostaako tämä ihanalta vai kauhealta. Vastataan toisella kysymyksellä, onko puhdas peili ihana vai kauhea? Sehän riippuu siitä kuka siihen peiliin katsoo.

Parisuhteessa olemme toistemme peileinä haluttiin tai ei. Joka ikinen tilanne ja tunne heijastuu toisen kautta takaisin. Jokainen piirre meissä heijastuu takaisin, huomataan sitä tai ei. 

Silloin kun katsomme suoraan peiliimme, vahvat puolemme vahvistuvat ja piilossa pysyneet asiat pääsevät pintaan. Heijastamalla toinen toisiamme tulemme hetki hetkeltä totuudenmukaisemmaksi.

Asiat, jotka yritämme peittää toisiltamme syö meitä ja suhdettamme. Kuvittele millainen elämä olisi jos jokainen salaisuus jätettäisiin piiloon. Miten iso kätkö siitä muodostuisi ja kuinka paljon energiaa sen piilottamiseen menisi? 

Kuvittele vuorostaan miten elämä muuttuisi jos peilin kautta näkisimme jokaisen haasteen ja vaikeuden. Näkisimme asian peilautuneena ja vahvistettuna toisen kautta. Kun tämä haaste tai vaikeus saa ratkaisunsa, se vapaus mitä siitä heijastuu, tulee myös vahvistettuna takaisin. Vapaus on sitä, kun mitään ei tarvitse piilotella tai työntää pois.

Puhdas peili auttaa näkemään mitä pitää muuntaa ja mitä on kaunista ja vahvaa. Peilin puhtaana pitäminen tarkoittaa, ettemme syytä toista vaan kohdistamme huomion takaisin itseemme. Minun tunteet ovat omani. Toisen tunteet eivät ole minun vastuullani mutta vastuuseeni kuuluu kuunnella toista, jotta hän voisi itse kuulla onko hänen sanomansa totta vai ei hänelle. Peilaamisen hieno puoli onkin siinä, että valhe paljastuu ja totuus jää näkyviin. Aina kun kerromme suoraan sydämestämme, kuulemme myös itse, onko asia totta vai kuvitelmaa. Mitä onkaan hienompaa kuin se mikä on totta?!

Puhdas peili edellyttää kykyä kuunnella ja nähdä tuomitsematta, jotta toiselle jää aikaa ja tilaa itse todeta mikä on totta ja mitä on valhetta. Jotta jaksaisit kuunnella, ottamatta itseesi, sinun pitää pysyä neutraalina. Kuullostaako haastavalta? Niinhän se on. 

1. Omien tunteiden tunnistaminen vaati uppoutumista omaan olemukseen, eli tunnistamaan tuntemuksia kehossa. Sekä jooga että meditaatio on tätä.
2. Sen lisäksi se vaatii mielen hiljentämistä, jottei ajatukset pääse sanomaan omia mielipiteitään. Tämä on meditaation tulos parhaassa tapauksessa.
3. Tämän jälkeen on mahdollista kuunnella ja nähdä toinen ilman oman mielen sivuääniä. Tämä on puhdas havainnointi ilman tulkintaa.
4. Oman totuuden ilmaisulla on nyt tilaa tulla esiin ja molemmat näkevät sen päivänvalossa. Valhe paljastuu ja totuus jää. Tähän tarvitaan hyvin strukturoituja harjoituksia.
5. Kaikki mitä tuodaan esiin päivänvaloon vapauttaa. Kätketyt tunteet ovat vapautuneet ja kauneus ja voima saavat kukoistaa arkielämää myöten.

Joogin taival alkaa yksin matolla mutta on mahdollista päätyä jaettuun harmooniseen tilaan rakkaan kanssa. 

Jopa joogaguru Pattabi Jois sanoi, että perhe-elämä on joogin vaativin sarja.

Jos haluat kuulla lisää niin tule meidän ilmaisluennoille  

Aina nälkä ja koko ajan jano

Meillä on kunnia saada vierailevaksi kynäniekaksi Katja Heikkiläinen, joka on pitkän matkan joogaaja, joka ei välitä pikapyrähdyksistä vaan kulkee koko matkan vaikka maali olisi kaukana. Voit tutustua hänen opetukseensa Hyvinvoimalan tiloissa. Katja on ihastuttava, empaattinen, iloinen ja koko maailmaa syleilevä ihminen. Toivottavasti saamme tulevaisuudessakin lukea enemmän hänen upeita ja herskyviä kirjoituksiaan!

Kun aloittaa astangajoogan ensi kertaa elämässään tai palaa siihen pidemmän tauon jälkeen, saattaa hyvinkin pian huomata, että keho tuntuu tarvitsevan enemmän energiaa ja nesteytystä kuin tavallisesti. Toisaalta energian säästäminenkin vaikuttaa olevan kropan agendalla, kun aamuharjoituksen jälkeen olo saattaa olla niin raukea, että pikku päiväunet houkuttavat - ison puurokulhollisen jälkeen, tietysti. Miksi harjoitus, jonka pitäisi antaa vireyttä ja elinvoimaa, saakin haukottelemaan ja haaveilemaan loputtomista suklaalevyistä? Koska harjoittelijaa piiskaa kiire: kaikki mulle heti nyt! Kakkossarja, here I come! Kiivas tahti kuitenkin uuvuttaa, ja motivaatio alkaa hiipua energiatason laskiessa. Onko tämä aina vaan tällaista?!

Uuvahduksen hetkellä kannattaa vaihtaa pari sanaa opettajansa kanssa, mutta ennen kaikkea kysyä itseltään: mitä minä jooga-asanoilta odotan? Kuntosalilla voi raastaa rekkikaupalla rautaa betonipakaroiden muokkaamiseen, viikonloput maratoonata itselleen matalan leposykkeen. Astangajooga kohottaa kuntoa ja muokkaa vartaloa, mutta nopeampia tuloksia saa todennäköisesti kokeilemalla muita kuntoilumuotoja. Kaiken lisäksi kyykky on kyykky ja hauiskääntö hauiskääntö, eikä mikään sanskritinkielinen (a)sana. Joogamatolle astumisen motiivi saattaa siis kuitenkin olla jossakin muualla kuin pelkässä kunnon kohotuksessa.

Rakkaat rajat

Asanaharjoitus tehdään itseä varten, oman kehon ja mielen asettamissa rajoissa. Etenkin kehon asettamat rajoitukset huomaa helposti. Naapurimaton joogaystävät ehkä leijailevat höyhenenkeveinä tai laskostuvat äänettömästi auki väkevään käsilläseisontaan. Omalla uumalla tuntuu sen sijaan olevan syvien vatsalihasten sijaan kimpale sementtiä, jonka kuljettaminen maton päästä päähän puskee hien otsalle, mötikän ympärille kiertymisestä puhumattakaan. Ja niin se vaan on, lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Lohdullista on se, että kun sementtikimpalettaan muutaman vuoden siirtelee, se hieman siliää ja kevenee. Voi jopa olla, että kaiken hikoilun lopputulemana se muuttuu elastiseksi ja huomattavasti miellyttävämmäksi kannatella. Se saattaa jopa sulaa tiehensä. Sitä ei kuitenkaan voi tietää, eikä tarvitsekaan. Harjoitus tapahtuu tässä ja nyt, semettisäkkinä tai lihaskimppuna: omana itsenä.

Oman kehollisen kokemuksen kautta tullaankin siis tietoiseksi mielen rajoista, omista haluista, toiveista ja peloista. Jooga on veijarimainen siinä suhteessa, että harjoitus on usein samanaikaisesti päämäärä ja työkalu. Irtipäästäminen, takertumattomuus on eräs tällainen harjoituksen hermeneuttinen kehä. Patañjalin joogasutra 1.12. kiteyttää sen näin: Abhyasavairagyabhyam tannirodaha. Säkeessä viitataan mielen alati vaihtuviin liikkeisiin, jotka joogan avulla olisi tarkoitus pysäyttää, ja tarjotaan työkaluiksi harjoitusta, abhyasa, ja takertumattomuutta, vairagya. Treenaamalla takertumattomuutta naapurimaton tapahtumiin, omassa tulevaisuudessa häämöttävään kiinteään joogahauikseen tai eilen sutjakkaasti solahtaneisiin vinyasa-hyppyihin tulemme läsnäolevammiksi tilassa ja ajassa, kehossa ja mielessä, ja poukkoilevat ajatukset vähitellen rauhoittuvat. Keskivartalon sementtisäkki joko on tai ei ole, ja asanaharjoitus tehdään sen mukaan. Ja niin se vaan on.

Suppeampi sanasto

Siksi “kiire” ei kuulu joogin sanavarastoon, sillä se on kiinnittymistä johonkin, joka ei ole vielä olemassa. Seksikäs joogahauis kasvaa ajallaan, jos on kasvaakseen, mutta hosumalla ja kiihkoilemalla saattaa saada sen sijaan itselleen vain viheliäisen kipeät olkapäät. Joku on entuudestaan vahva ja notkea ja etenee asanasarjasta toiseen vikkelästi, jollakulla toisella on kehossaan haasteita, joiden kanssa työskenteleminen vaatii lempeyttä ja aikaa. Konkarijoogikin pyrkii omaksumaan aloittelijan mielen ja hyväksymään sen, että tämän päivän seinää vasten varoen tehty kallistus on oman harjoituksen taaksetaivutus, vaikka se ei näytä yhtään samalta kuin vuoden takainen kaunis kapotasana. Silti niin aloittelijan kuin konkarinkin tulee  joskus hyvistä aikomuksistaan huolimatta tehtyä liikaa tai liian nopeasti. Kun on aina nälkä ja koko ajan jano, keho kertoo hellästi, että saisi ottaa vähän iisimminkin: hitaammin tai keveämmin, kiireettä.

Onneksi joogin sanavarastoon eivät myöskään kuulu sanat ”parempi” tai ”paras”, sillä jokainen joogaharjoitus on hyvä, asanan ilmiasusta riippumatta. Se, että tulee matolleen ollakseen läsnä ja hiljentääkseen mielensä, on harjoitus. Kun nousee matoltaan hieman kirkkaampana ja vähän rauhallisempana kuin sille astuessaan, kulkee joogan polulla.