Meillä on kunnia saada vierailevaksi kynäniekaksi Katja Heikkiläinen, joka on pitkän matkan joogaaja, joka ei välitä pikapyrähdyksistä vaan kulkee koko matkan vaikka maali olisi kaukana. Voit tutustua hänen opetukseensa Hyvinvoimalan tiloissa. Katja on ihastuttava, empaattinen, iloinen ja koko maailmaa syleilevä ihminen. Toivottavasti saamme tulevaisuudessakin lukea enemmän hänen upeita ja herskyviä kirjoituksiaan!
Kun aloittaa astangajoogan ensi kertaa elämässään tai palaa siihen pidemmän tauon jälkeen, saattaa hyvinkin pian huomata, että keho tuntuu tarvitsevan enemmän energiaa ja nesteytystä kuin tavallisesti. Toisaalta energian säästäminenkin vaikuttaa olevan kropan agendalla, kun aamuharjoituksen jälkeen olo saattaa olla niin raukea, että pikku päiväunet houkuttavat - ison puurokulhollisen jälkeen, tietysti. Miksi harjoitus, jonka pitäisi antaa vireyttä ja elinvoimaa, saakin haukottelemaan ja haaveilemaan loputtomista suklaalevyistä? Koska harjoittelijaa piiskaa kiire: kaikki mulle heti nyt! Kakkossarja, here I come! Kiivas tahti kuitenkin uuvuttaa, ja motivaatio alkaa hiipua energiatason laskiessa. Onko tämä aina vaan tällaista?!
Uuvahduksen hetkellä kannattaa vaihtaa pari sanaa opettajansa kanssa, mutta ennen kaikkea kysyä itseltään: mitä minä jooga-asanoilta odotan? Kuntosalilla voi raastaa rekkikaupalla rautaa betonipakaroiden muokkaamiseen, viikonloput maratoonata itselleen matalan leposykkeen. Astangajooga kohottaa kuntoa ja muokkaa vartaloa, mutta nopeampia tuloksia saa todennäköisesti kokeilemalla muita kuntoilumuotoja. Kaiken lisäksi kyykky on kyykky ja hauiskääntö hauiskääntö, eikä mikään sanskritinkielinen (a)sana. Joogamatolle astumisen motiivi saattaa siis kuitenkin olla jossakin muualla kuin pelkässä kunnon kohotuksessa.
Rakkaat rajat
Asanaharjoitus tehdään itseä varten, oman kehon ja mielen asettamissa rajoissa. Etenkin kehon asettamat rajoitukset huomaa helposti. Naapurimaton joogaystävät ehkä leijailevat höyhenenkeveinä tai laskostuvat äänettömästi auki väkevään käsilläseisontaan. Omalla uumalla tuntuu sen sijaan olevan syvien vatsalihasten sijaan kimpale sementtiä, jonka kuljettaminen maton päästä päähän puskee hien otsalle, mötikän ympärille kiertymisestä puhumattakaan. Ja niin se vaan on, lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Lohdullista on se, että kun sementtikimpalettaan muutaman vuoden siirtelee, se hieman siliää ja kevenee. Voi jopa olla, että kaiken hikoilun lopputulemana se muuttuu elastiseksi ja huomattavasti miellyttävämmäksi kannatella. Se saattaa jopa sulaa tiehensä. Sitä ei kuitenkaan voi tietää, eikä tarvitsekaan. Harjoitus tapahtuu tässä ja nyt, semettisäkkinä tai lihaskimppuna: omana itsenä.
Oman kehollisen kokemuksen kautta tullaankin siis tietoiseksi mielen rajoista, omista haluista, toiveista ja peloista. Jooga on veijarimainen siinä suhteessa, että harjoitus on usein samanaikaisesti päämäärä ja työkalu. Irtipäästäminen, takertumattomuus on eräs tällainen harjoituksen hermeneuttinen kehä. Patañjalin joogasutra 1.12. kiteyttää sen näin: Abhyasavairagyabhyam tannirodaha. Säkeessä viitataan mielen alati vaihtuviin liikkeisiin, jotka joogan avulla olisi tarkoitus pysäyttää, ja tarjotaan työkaluiksi harjoitusta, abhyasa, ja takertumattomuutta, vairagya. Treenaamalla takertumattomuutta naapurimaton tapahtumiin, omassa tulevaisuudessa häämöttävään kiinteään joogahauikseen tai eilen sutjakkaasti solahtaneisiin vinyasa-hyppyihin tulemme läsnäolevammiksi tilassa ja ajassa, kehossa ja mielessä, ja poukkoilevat ajatukset vähitellen rauhoittuvat. Keskivartalon sementtisäkki joko on tai ei ole, ja asanaharjoitus tehdään sen mukaan. Ja niin se vaan on.
Suppeampi sanasto
Siksi “kiire” ei kuulu joogin sanavarastoon, sillä se on kiinnittymistä johonkin, joka ei ole vielä olemassa. Seksikäs joogahauis kasvaa ajallaan, jos on kasvaakseen, mutta hosumalla ja kiihkoilemalla saattaa saada sen sijaan itselleen vain viheliäisen kipeät olkapäät. Joku on entuudestaan vahva ja notkea ja etenee asanasarjasta toiseen vikkelästi, jollakulla toisella on kehossaan haasteita, joiden kanssa työskenteleminen vaatii lempeyttä ja aikaa. Konkarijoogikin pyrkii omaksumaan aloittelijan mielen ja hyväksymään sen, että tämän päivän seinää vasten varoen tehty kallistus on oman harjoituksen taaksetaivutus, vaikka se ei näytä yhtään samalta kuin vuoden takainen kaunis kapotasana. Silti niin aloittelijan kuin konkarinkin tulee joskus hyvistä aikomuksistaan huolimatta tehtyä liikaa tai liian nopeasti. Kun on aina nälkä ja koko ajan jano, keho kertoo hellästi, että saisi ottaa vähän iisimminkin: hitaammin tai keveämmin, kiireettä.
Onneksi joogin sanavarastoon eivät myöskään kuulu sanat ”parempi” tai ”paras”, sillä jokainen joogaharjoitus on hyvä, asanan ilmiasusta riippumatta. Se, että tulee matolleen ollakseen läsnä ja hiljentääkseen mielensä, on harjoitus. Kun nousee matoltaan hieman kirkkaampana ja vähän rauhallisempana kuin sille astuessaan, kulkee joogan polulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti