Asia pähkinänkuoressa -selkärankaa ei voida verrata rakennukseen missä tiilet pinotaan toistensa päälle. Selkäranka on itseään kantava dynaaminen rakennelma. Tätä rakennelmaa virittävät lihakset jotka kiinnittyvät suoraan nikamiin. Selän puolella meillä on lihasryhmä joita kutsutaan Erectus Spinae ja etupuolella meillä on Psoas joka kiinnittyy jokaiseen lannenikamaan ylös rintalastan alakärkeen saakka.
Kuvat ovat Thomas Myersin kirjasta Anatomy trains. Selänpuolella näkyy osa selän ojentajista, jotka jatkuvat ylös takaraivoon saakka. Etupuolella näkyy miten Psoas jatkuu ylös pitkin koko lannerankaa. Jotta ymmärtäisit miten lihakset supistumalla itseasiassa pidentyvät kannattaa katsoa yläolevaa videota kerran vielä.
Kun kaksi antagonistia yhtäaikaa vetävät samaa vipuvartta tämä vipuvarsi nousee ja pitenee. Ilman tätä efektiä emme pysyisi pystyssä vaan olisimme epämääräinen kasa lattialla.
Selänojentat ja Psoas tekevät työtä vastavaikkuttajina nostaen selkärankaa ylöspäin. Näistä kahdesta Psoas on nopeampi ja emotionaalisempi. Esimerkiksi itsesuojeluvaisto aktivoi Psoaksen taivuttamaan meidät suojaan. Taittumalla suojaamme itseämme yllättävältä hyökkäykseltä sekä estämme lyömästä päätämme kun äkillisesti menetämme tasapainon. Oletko myös huomannut miten vedämme itsemme kasaan samanlaisella tavalla kun meitä loukataan tai olemme surulliasia. Me kutistumme tunteellisella itsepuolustusreaktiolla säästääksemme itseämme kokemasta tunnetta liian voimakkaasti. Jos puolustus jää päälle, niin Psoaksen supistumisesta tulee pysyvä osa meidän ryhtiä. Muistako kuvat edellisestä osasta.
Oikean puoleisessa kuvassa Psoas on romahtanut niin, ettei se pysty hoitamaan tehtäväänsä kun taas vasemmassa kuvassa Psoas pidentyy ylös ja pysyy vetäytyneenä kohti selkärankaa. Juuri tämä tapahtuma, että Psoas vetäytyy sisäänpäin kohti selkärankaa tekee sen pienen imun vatsassa. Astangajoogassa kutsumme tätä tapahtumaa Uddiyana Bandhaksi vaikkei se aivan tarkkaanottaen olekkaan ihan oikea Uddiyana Bandha. Täydellinen Uddiyana Bandha on jotain äärimmäisempää. Nyt ei kuitenkaan olla pikkutarkkoja vaan jatketaan keskustelua.
Psoas nostaa meitä ylöspäin samanaikaisesti aiheuttaen alavatsan sisään vetäytymisen. Ensisijainen impulssi vatsan sisään vetäytymisessä löytyy siis syvällä selkärangan kohdalla. Poikittaiset vatsalihakset eivät ole liikkelle paneva voima vaan toimivat Psoaksen aputukena. Selkä pitenee Psoaksen aktivoiduttua ja vatsalihakset antavat ylimääräistä tukea prosessille. Jos Psoas ei toimi, mitkään maailman vatsalihakset eivät pysty nostamaan selkää koska en eivät kiinnity itse selkärankaan. Poikittaisen vatsalihaksen puristus antaa toki korsettimaisen tuen muttei saa liikettä aikaiseksi. Näettekö nyt moottorin ja apumoottorin välisen eron? Apumoottori ei pysty toimimaan ensisijaisena impulssina nosteessa mutta Psoas pärjää yksinkin.
Katsotaan miten Psoas tekee yhteistyötä muitten lihasten kanssa. Psoas kiinnittyy reisiluun sisäkulmaan, Trochanter Minoriin. Tässä se kohtaa kollegoita jotka jatkavat matkaa reiden sisäpuolta alaspäin, lähentäjät. Psoaksen yläosassa, joka kiinnittyy ylimpään lannenikamaan, se kohtaa pallealihaksen alimmat kiinnityskohdat. Psoas on siis samassa ketjussa kuin lähentäjät ja hengityslihas. Tämä siis Thomas Mayerin mallin (Deep Frontal Line, DFL) mukaan missä lihakset muodostavat ketjuja jos niiden kiinnityskohdat kohtaavat. Kun lihakset kohtaavat toisensa ne kommunikoivat myös keskenään salaman nopeasti. Jos Psoas reagoi emotionaaliseti tämä supistuminen välittyy samanaikaiseti hengityslihakseen että reiden lähentäjiin. Vastaavanlaisesti kun Psoas rentoutuu, hengitys rentoutuu ja jalat rentoutuvat. Suuri osa meidän hyvinvoinnistamme asuu meidän Psoas lihaksissa. On olemassa menetelmä Trauma Releasing Excersis (TRE) joka perustuu kokonaan Psoaksen traumaattisten jännitysten purkamiseen.
Tämä on siis se teoria tulevan bloggauksen käytännön vihjeiden takana.
Pysyhän kanavalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti