Kaksi vuotta sitten luin Steven Pavlinan kirjoituksen elämän tarkoituksen löytämisestä. Yksinkertainen juttu, laita otsikoksi "Elämäni tarkoitus" ja ala kirjoittaa mitä mieleen tulee. Älä vaivaudu kirjoittaa pienistä tavoitteista vaan suoraan sinun elämäsi henkisestä tarkoituksesta. Älä pysähdy miettimään vaan jatka kunnes liikutut kyyneliin, silloin vasta olet perillä. Stevenin mukaan tämä kestää noin 20 minuuttia mutta voi vaatia montakin sessiota jos olet sisäistänyt paljon aatteita ja ehdollistumia. Kaksi vuotta sitten tämä oli helppoa kuin heinäntekoa ja kyyneleet valuivat helpotuksesta sadan lauseen jälkeen. Osuin arkaan kohtaan, joka koski elämäni vaikeinta haastetta juuri silloin. Se yksinkertaisesti auttoi minut eteenpäin. Pystyin palaamaan aiheeseen helposti ja aammentamaan siitä selkeyttä ja voimaa.
Nyt siitä on kulunut yli kaksi vuotta ja olen törmännyt Jed Mckennaan. Hänen kirjansa Henkinen valaistuminen-Hitonmoinen juttu on kirjaimellisesti hitonmoinen juttu. Eräs ystävä suositteli sen minulle ja monelle muulle. Nyt meitä on aikamoinen joukko ihmisiä, jolla on bolla aika sekaisin. Kirjan lukeminen saa muu kirjallisuus henkisestä valaistumisesta vaikuttamaan tosi pliisulta. Hänen menetelmänsä, henkinen autolyysi, on kirjoittaminen. Voit alkaa mistä aiheesta tahansa mutta kirjoita kunnes löydät jotain, joka on totta. Kuullostaa yksinkertaiselta mutta kun olet lukenut hänen kirjansa, ei löydy enää niin paljon asiaa, joka olisi yksiselitteisesti totta. Se on raju puhdistautumisprosessi missä näet oman valheellisuuden. Olen vasta alussa, enkä ole päästänyt prosessin täysin valloilleen vielä. En tiedä jos jaksan todella antautua siihen niin kuin hän sen kuvaa mutta se on jo ollut hitonmoinen juttu. Joogasutrat tuntuvat aika vaisuilta ja ei niin kovin merkityksellisiltä tässä vaiheessa. Kaikki maailman viisaat tekstit ja filosofiat ovat tämän prosessin valossa lähinnä jälkiviisautta. Se on kuin joku, joka on saavuttanut henkisen valistumisen, katsoo taakse ja antaa sääntöjä minkä avulla tänne tullaan. Jälkiviisautta!
Jed puhuu ensimmäisestä askeleesta. Se on se vaihe, jolloin et enää kestä omaa valheellisuutta vaan sinun on pakko päästä siitä eroon löytämällä jotain, joka on totta. Totuuden etsiminen, ei oman totuuden vaan Totuuden kesti hänelle kaksi vuotta henkistä autolyysiä. Totuuteen sopeutuminen ja maailmassa elämiseen opettelu kesti taas kymmenisen vuotta.
En ole vielä päässyt ensimmäiseen askeleeseen. Itsensä aukikirjoittaminen silloin tälllöin ei ole vielä sitä. Ymmärrän, että siihen tarvitaan isompaa nälkää ja suurempaa tyytymättömyyttä. Kaikki meditaatio- ja joogaharjoitukset ovat tien raivaamista ennen ensimmäistä askelta. Nämä harjoitukset ovat itsen selkeyttämistä ja totuuden nälän hakemista. Aperitiivi ennen varsinaista ateriaa.
Ensimmäistä askelta odottaessa jooga jatkuu. Jooga ei ole minulle ilon tai totuuden etsimistä. Se ei ole tie mihinkään, vaan se on ilon ja elämän ilmaisu itse. Jooga ei ole keino saavuttaa mitään, vaan se on minkä asian tahansa suora ilmaisu oli se sitten fyysinen, terveydellinen, mentaalinen tai henkinen. Jooga on varsinkin elämän ilon ilmaisu.
Ensimmäistä askelta valmistellessa jatkan joogamista.
Nyt siitä on kulunut yli kaksi vuotta ja olen törmännyt Jed Mckennaan. Hänen kirjansa Henkinen valaistuminen-Hitonmoinen juttu on kirjaimellisesti hitonmoinen juttu. Eräs ystävä suositteli sen minulle ja monelle muulle. Nyt meitä on aikamoinen joukko ihmisiä, jolla on bolla aika sekaisin. Kirjan lukeminen saa muu kirjallisuus henkisestä valaistumisesta vaikuttamaan tosi pliisulta. Hänen menetelmänsä, henkinen autolyysi, on kirjoittaminen. Voit alkaa mistä aiheesta tahansa mutta kirjoita kunnes löydät jotain, joka on totta. Kuullostaa yksinkertaiselta mutta kun olet lukenut hänen kirjansa, ei löydy enää niin paljon asiaa, joka olisi yksiselitteisesti totta. Se on raju puhdistautumisprosessi missä näet oman valheellisuuden. Olen vasta alussa, enkä ole päästänyt prosessin täysin valloilleen vielä. En tiedä jos jaksan todella antautua siihen niin kuin hän sen kuvaa mutta se on jo ollut hitonmoinen juttu. Joogasutrat tuntuvat aika vaisuilta ja ei niin kovin merkityksellisiltä tässä vaiheessa. Kaikki maailman viisaat tekstit ja filosofiat ovat tämän prosessin valossa lähinnä jälkiviisautta. Se on kuin joku, joka on saavuttanut henkisen valistumisen, katsoo taakse ja antaa sääntöjä minkä avulla tänne tullaan. Jälkiviisautta!
Jed puhuu ensimmäisestä askeleesta. Se on se vaihe, jolloin et enää kestä omaa valheellisuutta vaan sinun on pakko päästä siitä eroon löytämällä jotain, joka on totta. Totuuden etsiminen, ei oman totuuden vaan Totuuden kesti hänelle kaksi vuotta henkistä autolyysiä. Totuuteen sopeutuminen ja maailmassa elämiseen opettelu kesti taas kymmenisen vuotta.
En ole vielä päässyt ensimmäiseen askeleeseen. Itsensä aukikirjoittaminen silloin tälllöin ei ole vielä sitä. Ymmärrän, että siihen tarvitaan isompaa nälkää ja suurempaa tyytymättömyyttä. Kaikki meditaatio- ja joogaharjoitukset ovat tien raivaamista ennen ensimmäistä askelta. Nämä harjoitukset ovat itsen selkeyttämistä ja totuuden nälän hakemista. Aperitiivi ennen varsinaista ateriaa.
Ensimmäistä askelta odottaessa jooga jatkuu. Jooga ei ole minulle ilon tai totuuden etsimistä. Se ei ole tie mihinkään, vaan se on ilon ja elämän ilmaisu itse. Jooga ei ole keino saavuttaa mitään, vaan se on minkä asian tahansa suora ilmaisu oli se sitten fyysinen, terveydellinen, mentaalinen tai henkinen. Jooga on varsinkin elämän ilon ilmaisu.
Ensimmäistä askelta valmistellessa jatkan joogamista.
kuulostaa kumman tutulta...
VastaaPoistatykkään tuosta "jooga on elämänilon ilmaisua". Kuten varmasti monelle muulle aloittelevalle joogille, kävi itsellenikin 1,5 vuotta sitten niin, että aloin ylitekemään, hurahdin, en kuunnellut kehoa ja aloin lopulta saamaan suoranaisia aversio-oireita :)
asiaan auttoi sama kuin melkein mihin tahansa muuhun vastaavaan lukkotilanteeseen: irtipäästäminen. Aloin tekemään pelkkiä aurinkotervehdyksiä, muutamia seisomasarjoja ja niitä liikkeitä, joita keho pyysi. Siten olen jatkanut, ja nyt, pikkuhiljaa, mieli on taas valmis tunneille.
Sama henkisen kasvun suhteen. Kun saa kosketuksen valaistumiseen, totuuteen, miksi sitä nyt kutsuukaan, saattaa alkaa mentaalinen ahnehtiminen...meidän ihmisten on niin kovin vaikea luottaa siihen, että ON AIKAA. On aikaa sekä keholle että mielelle, ne ovat viisaita ja tietävät rajansa ja etenemistahtinsa, meidän täytyy vain kuunnella signaaleja.
Mieltä ja kehoakin pitää kuitenkin harjoittaa...ja odottaa...ja tässä onkin se haaste. Löytää se oma tahti ja toisaalta uteliaisuus itsessä tapahtuvia muutoksia kohtaan, miettimättä liikaa sitä asettamaamme "tavoitetilaa".
Aurinkoista viikonloppua :)